Tuomaristo

Kilpailun tuomaristoon kuuluvat runoilijat Pauliina Haasjoki, Satu Manninen ja Aki Salmela sekä kustannuspäällikkö Mikko Aarne.

Satu Manninen

manninenSatu Manninen voitti Suuren runokilpailun vuonna 2007. Hänen esikoiskokoelmansa Sateeseen unohdettu saari ilmestyi samana vuonna ja oli Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkintoehdokkaana. Kokoelman runoja on julkaistu myös MotMot06-antologiassa. Manniselle myönnettiin Kaarlen palkinto vuonna 2008

"Suuren runokilpailun voitto oli minulle merkittävä, sillä sitä kautta sain yhteyden kustantamoon ja esikoiskokoelmani julkaistua. Kilpailussa menestyminen toi myös lisää uskoa omaan kirjoittamiseen: että se mitä kirjoitan, on merkityksellistä myös muille kuin itselleni."

Tuotanto:
Sateeseen unohdettu saari. Gummerus 2007

 

Pauliina Haasjoki

"Pauliina Haasjoki on kirjoittanut kolme runokokoelmaa sekä kirjallisuustieteellisiä artikkeleita, esseitä ja kritiikkiä. Lajien rajoilla liikkuvaa kirjoittamista hän toteuttaa Olo ja muoto -blogissaan. Hän on myös toimittanut MotMot- ja Reviiri-antologioita. Ennen esikoiskokoelmansa julkaisua hän debytoi Varsinais-Suomen taidetoimikunnan Reviiri-antologiassa. .

"Oma antologiadebyyttini, täytettyäni juuri 19 vuotta, oli todellinen kaiken alku. Se mahdollisti uuden suhtautumisen teksteihin. Ne olivat olemassa konkreettisella tavalla, ja pyrkimys ensimmäisen oman kirjan julkaisemiseen oli muutakin kuin aineeton haave ."

Tuotanto:
Ikkunassa on huone, Nihil Interit 1999
Ukkosen odottajat,
Tammi 2002
Kolmosten talo, runodialogi
(Reetta Niemelän kanssa), poEsia 2005
Runouden vuosikirja
2004 MotMot, toimittaneet Pauliina Haasjoki ja Siru Kainulainen, WSOY 2005
Epäilyttävät puut,
Tammi 2005

 

Aki Salmela

SalmelaAki Salmela on helsinkiläinen runoilija ja kääntäjä, joka on julkaissut kolme runokokoelmaa ja lukuisia runosuomennoksia. Hän sai esikoiskokoelmastaan Sanomattomia lehtiä Kalevi Jäntin palkinnon vuonna 2004. Ennen esikoiskokoelmaansa hän sai kunniamaininnan J.H. Erkon kilpailussa.

"Kilpailuilla ja antologioilla on merkitystä ennen kaikkea uusien nousevien kykyjen esille pääsemisessä. Kilpailussa sijoittuminen näyttää olleen monelle nykyrunoilijalle merkittävä askel esikoiskokoelman julkaisemista kohti.."

Tuotanto:
Sanomattomia lehtiä. Tammi 2004
Valveillaoloa – John Ashberyn valitut runot. WSOY 2004
Leikitään kotia. Tammi 2005
MotMot: Elävien Runoilijoiden Klubin vuosikirja 2006. Toimittaneet Aki Salmela ja Eino Santanen. WSOY 2007
Word in Progress. Ntamo 2007
Tyhjyyden ympärillä. Tammi 2008
Intuitiivinen matka – Russell Edsonin valitut runot. Nihil Interit 2008

Mikko Aarne

Mikko AarneMikko Aarne toimii Gummeruksen kotimaisen kaunokirjallisuuden kustannuspäällikkönä ja oli perustamassa Suurta runokilpailua. Hän on toiminut myös Eino Leinon juhlavuoden runokilpailun tuomariston puheenjohtajana. Mikko Aarne on työurallaan toimittanut mm. Risto Oikarisen, Satu Mannisen ja Sanna Karlströmin runokokoelmia sekä Pentti Saarikosken kootut runot. Hän lukee vuosittain satoja kustantamoon tarjottavia runokäsikirjoituksia. 

"Kustantajan kannalta kirjoituskilpailut tarjoavat mainion tavan saada yhteyden uusiin kirjoittajiin."